» Esittely



Kuvat © taivasalla (lisenssi)

Metsäkartano on saanut nimensä sijannistaan keskellä kauniita lehtipuualuetta. Alue on kaukana melkein kaikesta, Metsäkartanon pihasta näkee vain peltoja ja metsää, katsoi sitten mihin suuntaan vain. Aivan tallin lähettyvillä ei ole muuta ihmisasutusta, mitä nyt muutamalla pellolla nököttää vanha, idyllisen punainen lato. Lähimmät naapurit ovat melkein kymmenen kilometrin päässä, joten maaseudun rauhasta saa Metsäkartanossa nauttia. Varsinkin auringon laskiessa ja noustessa pellot näyttävät äärimmäisen kauniilta kullanpunaisessa valossa. Tallin ohi kulkevan hiekkatien varrella kasvaa villiintyneinä niin koiranputkia, lupiinejakin kuin muitakin värikkäitä kukkasia, jotka sulostuttavat maisemaa entisestään.


Metsäkartano oli alunperin 1900-luvun alkupuolilla rakennettu maatila, joka myytiin konkurssin takia. Historiansa takia Metsäkartanon tiluksiin kuuluu rakennusten lisäksi myös muutama pieni pelto ja runsaasti laiduntilaa. Tallin perustamisen jälkeen rakennusten huonokuntoisuuden takia asuinrakennusta lukuunottamatta jouduttiin purkamaan, ja tilalle rakennettiin vanhaa tyyliä noudatteleva tallikompleksi. Metsäkartanon hevostallille kuuluu tallin lisäksi vakenttä, sekä pienikokoinen maneesi. Kenttä on perinteinen aidattu hiekkakenttä, joka on kooltaan 30m x 60m. Sekä kentän että maneesin pohjaan on kiinnitetty erityistä huomiota, ja ne huolletaan usein. Kenttä on valaistu pimeitä iltoja varten. Maneesi on myös hyvin valaistu ja sinne on rakennettu pieni kisakatsomo mahdollisia tapahtumia varten. Pihapiirissä on myös kaksi varastorakennusta ja luonnollisesti alueelta löytyy myös hevosten tarhat.


Alkuperäinen Metsäkartanon tallirakennus oli tilaa ostettaessa jo niin huonossa kunnossa, että se päätettiin purkaa ja rakentaa tilalle sitä muistuttava uusi rakennus. Metsäkartanon tallirakennus onkin siis upouusi, sisältä täysin moderni talli, josta löytyy kaikki tarvittavat mukavuudet. Tallin on kuitenkin rakennettu muistuttamaan vuosisadan alun talleja. Karsinoita tallissa on yhteensä 20 joista 19 on tavallisia, 3,5m x 5m karsinoita ja joista yksi on erityinen varsomiskarsina ( 4,5m x 5m). Karsinoiden materiaalina on käytetty puuta ja niissä on kätevät liukuovet. Jokaisessa karsinassa on ikkuna sekä juoma-automaatti ja seinään kiinnitetty ruokakippo. Tallissa on hevoskarsinoiden lisäksi myös kaksi pesukarsinaa, satulahuone ja rehuvarasto. Tallikäytävän päästä löytyy losäksi taukohuone kahvinkeittimineen ja mikroineen.

Metsäkartano on virtuaalitalli.
Kaikki tämän sivun materiaali on © Leandra, ellei toisin mainita. Kaiken materiaalin kopiointi on Suomen tekijänoikeuslain nojalla kielletty!